Rajatiedon Yhteistyö ry

Hengen ja Tiedon messujen ohjelma 2019

Lauantai 12.10 10.00-18.30 • Sunnuntai 13.10 10.00-17.00

Hengen ja Tiedon messut tarjoavat jälleen tänäkin vuonna monipuolisen ja laajan kattauksen luentoja, tietoiskuja, työpajoja, keskusteluja, musiikkia ja taidetta Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla (Isonnevantie 8, Etelä-Haagassa).

Ohjelmaa on tarjolla kumpanakin päivänä 500 hengen juhlasalissa toisessa kerroksessa, sadan henkilön seminaaritilassa ensimmäisessä kerroksessa ja 70 hengen pikkusalissa toisessa kerroksessa sekä neljännen kerroksen taivassalissa. Uutena messuilla on hiljentymistila 3H kolmannessa kerroksessa, johon voi mennä rauhoittumaan messujen vilinästä. Messuilla on tavalliseen tapaan myös iltapäivien miniseminaareja tilassa 3K kolmannessa kerroksessa, joita täydentävät muualla järjestettävät workshopit. Näytteilleasettajat järjestävät lisäksi omia ohjelmallisia tilaisuuksia omissa ohjelmatiloissaan. Tilat ovat esteettömiä neljännen kerroksen salia lukuun ottamatta.

Alla olevat esitteet auttavat ohjelman yleiskuvan hahmottamisessa ja eri yleisötilojen tarjonnasta ylhäältä voi tutustua esitysten tarkempiin tietoihin sekä esiintyjien messuosastoihin. Pääohjelma on mahdollista ladata omalle laitteelle tästä linkistä ja muut ohjelmatiedot tästä. Tarkempia tietoja esityksistä julkaistaan syyskuussa messulehdessä sekä artikkeleina verkkosivuillamme. Lämpimästi tervetuloa messuille!

0