Seuraavat Hengen ja Tiedon messut järjestetään 12.-13. lokakuuta 2024 perinteisellä messupaikalla, Etelä-Haagassa sijaitsevalla Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla. Vuoden 2024 messujen paikkamyynti tapahtuu verkkokaupan kautta.
Suosittelemme paikkavarauksen tekemistä tietokoneella, jolloin tilaukseen liittyvän ilmoitusaineiston lähettäminen onnistuu helpommin. Kannattaa tutustua myös ilmoitusaineiston lähettämistä koskeviin ohjeisiin ja vinkkeihin.
Verkkokaupasta voi varata messuosastoja ensimmäisestä, toisesta tai kolmannesta kerroksesta, ostaa messujen 35 minuutin, 45 minuutin tai 90 minuutin ohjelma-aikoja, liittyä Rajatiedon Yhteistyö ry:n jäseneksi, tilata ryhmälippuja ja näytteilleasettajan lisäkulkulippuja sekä vuokrata sermejä, koottavia pöytiä ja kohdelamppuja messuille. Messuilla vilkkaimmat paikat ovat käytävillä/auloissa, varsinkin ohjelmatilojen lähellä. Rauhallisempia käytäväpaikkoja löytyy alennetuin hinnoin käytävien päästä. Jos haluat tarjota asiakkaillesi enemmän yksityisyyttä suosittelemme luokkatiloja (esimerkiksi tulkitsijat tai hoitajat).
Toivotamme Sinut tervetulleeksi ilmoittautumaan näytteilleasettajaksi verkkosivumme kautta. Tällä lomakkeella voit ilmoittaa tietosi messulehteen ja verkkosivujen näytteilleasettajagalleriaan. Messulehdessä julkaistavien esittelyjen ja tietojen tulisi olla perillä viimeistään 1.7.2024. Messulehteä koskevat tiedustelut kannattaa lähettää sähköpostitse messulehden toimitukseen. Sähköpostiosoite on rtytoimitus(a)gmail.com. Verkkosivuille tiedot ehtivät vielä 2 viikkoa ennen messuja.
Näin ostat uuden paikan:
1. Valitse valikosta tai messumyynnin etusivulta haluamasi kerros ja osasto.
2. Klikkaa karttakuva isommaksi ja katso kartasta messuosasto mieluisalla sijainnilla. Messujen opastuksen ja kerroskarttojen sivuilta löydät tarkempaa tietoa erityyppisten näytteilleasettajapaikkojen sijainneista, sähkörasioiden paikoista, messupalveluiden sijoittumisesta, messupaikan kalusteiden saatavuudesta, yleisötiloista ja kulkuväylistä. Kerroskartat löytyvät myös tämän sivun lopusta. Huomioi useampi itsellesi mieluisa paikka, mikäli ensisijainen vaihtoehto ei ole vapaana.
3. Avaa pudotusvalikko, jolloin saat näkyville myynnissä olevat vapaat messupaikat. Valitse vapaista paikoista haluamasi messuosaston numero, jolloin saat näkyville sen hinnan.
(Ellei haluamaasi paikkanumeroa ole pudotusvalikossa, tai näet tekstin Varasto loppu, on haluamasi paikka valitettavasti jo varattu – kokeile toista vaihtoehtoa tai tarkista myöhemmin, jos paikka olisi vapautunut. Vanhoille asiakkaille varattuja paikkoja vapautuu yleensä pääpainotteisesti loppukeväästä ja viimeistään alkukesästä.)
4. Kun olet löytänyt haluamasi messuosaston, sinun tulee arvioida messupaikalle tarvitsemiesi maksuttomien pöytien määrä (voit myös jättää määrän auki). Tilausta tehdessäsi voit halutessasi valita tilaukseen mukaan myös oheistuotteita kuten messulehdessä julkaistavan näytteilleasettajailmoituksen näkyvyyden korostamisen sekä tarvittaessa 1-2 lisäkalustetta. Voit myös ilmoittaa tilausta tehdessäsi messuosastolla järjestettävän ohjelman tiedot verkkosivuilla julkaistavaksi.
5. Valittuasi haluamasi näytteilleasettajapaikan oheistuotteineen, klikkaa ”Varaa”, jolloin tuote siirtyy verkkokaupan ostoskoriin. Jos haluat varata lisää paikkoja, klikkaa ”Takaisin kauppaan”, jolloin palaat edelliselle sivulle.
6. Huomaathan, että verkkokaupasta voi varata erikseen myös haluamasi määrän vuokrakalusteita sekä hankkia yhdistyksen jäsenyyden, joka oikeuttaa mm. -15% alennettuun jäsenhintaan messuosaston ja muiden messutuotteiden hinnasta. Henkilöjäseneksi liittyminen kannattaa pelkästään messualennusten muodossa, jos jäsenhintaan oikeuttavien tilausten normaalihinta on yhteensä vähintään 134€ ja yhteisöjäsenyys kannattaa jos yhteissumma on vähintään 268€.
7. Kun olet valmis vahvistamaan varauksen, siirry kassalle. Täytä kassan tilauslomakkeella laskutustiedot, näytteilleasettajaesittely sekä muut messutilaukseen pyydettävät ilmoitusaineistot (ja mahdollisessa jäsenhakemuksessa vaadittavat taustatiedot) Voit ilmoittaa halutessasi messupaikkasi tietoja myös täydentämällä lähettämiäsi aineistoja jälkeen päin esimerkiksi oman tilin kautta, sillä vain osa verkkokaupan kassalla pyydetyistä tiedoista on pakollisia. Varatessasi jaettua messupaikkaa usean näytteilleasettajan messuosastoille, jokaisen näytteilleasettajan tulee ilmoittaa tietonsa erikseen omalla kirjoituspohjallaan – luethan ilmoitusaineiston lähettämisestä tarkemmin erilliseltä sivulta. Jos sinulla on jo ennestään käyttäjätili verkkokauppaan ja käytät sitä tilauksen luomisessa, muistathan tarvittaessa päivittää sähköpostiosoitteesi ajan tasalle.
HUOM. Jos sinulla ei vielä ole käyttäjätiliä (käytät verkkokauppaa ensimmäisen kerran, etkä ole yhdistyksen jäsen), se luodaan ensimmäisen tilauksen yhteydessä, mikäli tilauksesi on kestotilaus tai ruksaat kassalla kohdan “rekisteröidy”. Kirjoita salasana -kohtaan haluamasi uusi salasana. Turvallisuussyistä salasanassa olisi hyvä olla numeroita ja erikoismerkkejä. Verkkokauppa ei välttämättä hyväksy liian helppoa salasanaa.
Jos olet Rajatiedon Yhteistyön jäsen – Kaikille yhdistyksen jäsenille luodaan omat käyttäjätilit riippumatta siitä, onko liittyminen tapahtunut verkkokaupan kautta, josta on tullut automaattinen sähköpostiviesti. Pyydä tarvittaessa uusi salasana tiliisi: https://www.rajatieto.fi/oma-tili/lost-password/
8. Voit maksaa paikat kokonaan heti pankki/luottokortilla (maksuvälityspalveluna toimii Stripe), tai maksaa tilisiirrolla valitsemalla maksutavaksi Lasku/osamaksu. Saat vahvistusviestin ja maksutiedot sähköpostiin. Jos viestiä ei kuulu, tarkistathan Roskaposti-kansion tai ota yhteyttä asiakaspalveluumme). Pankkisiirrolla vähintään 50% messupaikan hinnasta tulee maksaa 14 päivän kuluessa laskun päiväyksestä/varauksesta, ellei ole sovittu pidemmästä maksuajasta. Muussa tapauksessa paikan varaus raukeaa ja paikka vapautuu myyntiin. Tilausehtojemme mukaan summan tulee olla kokonaisuudessaan maksettu 30 päivää ennen messuja tai 7 päivän sisällä, jos messuihin on alle 35 päivää. Maksutavan valitsemisen jälkeen Sinun tulee vielä hyväksyä sopimusehdot ennen tilauksen vahvistamista.
HUOM. Jos tilaat verkkokauppamme kautta pelkästään lisäkulkulippuja, tällöin maksutavaksi valikoituu pankki/korttimaksu. Valitessasi maksutavaksi laskutuksen, tällöin verkkokauppa lisää tilauksen hintaan laskutuslisän 4,50€ laskun lähettämisen yhteydessä. Messupaikkoja varatessa on hyvä muistaa, että noin 2kk ennen messuja ilmestyvän messulehden ilmoituksen osuus hinnasta on tällä hetkellä 10 euroa ja näytteilleasettajagallerian virtuaalisen messuosaston vuosimaksun osuus tilauksen hinnasta on näytteilleasettajalle 10-15€.
9. Jos olet oikeutettu lisäalennukseen (esimerkiksi paljousalennukseen tilatessasi samalla useita paikkoja), etkä tiedä alennuskoodia, ota yhteyttä verkkokaupan ylläpitoon, jolloin tilaukseesi lisätään tämä alennus ja sinulle lähetetään uusi lasku. Suosittelemme sinua liittymään kanta-asiakkaaksi, jolloin saat meiltä sähköpostitse kampanjakoodeja ja muita rahanarvoisia etuja.
10. Kun olet varannut messupaikat verkkokaupan kautta, tilauksesi uusitaan automaattisesti myös seuraavana vuonna, mikäli et ole sitä perunut. Vuodesta riippuen tilauksen uusiminen Helsingin messutapahtumaan laskutetaan huhti-kesäkuussa, jonka jälkeen sinulla on noin 14-30 päivää aikaa perua tai vahvistaa varauksesi tai antaa sen raueta maksamattomana (sinuun saatetaan olla kuitenkin yhteydessä ennen tilauksen purkamista). Vahvistuksen varauksen pitämisestä voi tehdä myös suullisella tai kirjallisella ilmoituksella, tai pyytämällä lisäaikaa paikan maksamiseen. Verkkokauppamme voi halutessasi myös veloittaa vuosittain automaattisesti maksukortiltasi tilauksen uusimisen yhteydessä.
Halutessasi jäsenalennuksen, jäsenmaksu tulisi suorittaa ennen näytteilleasettajapaikkojen ostoa! Useista yhdistetyistä pöytä- tai luokkapaikoista on mahdollista saada paljousalennusta, jonka koodia voi tarvittaessa kysyä asiakaspalvelustamme ennen tilauksen tekemistä.
Jos verkkokaupan käyttö ei jostain syystä onnistu, ota yhteyttä messutoimiston aukioloaikoina numeroon 044 9792544. Suosittelemme lukemaan ongelmatapauksessa ensin läpi verkkokaupan käyttöohjeet, suurin osa asiakkaistamme on saanut niiden mukaan toimimalla kaiken onnistumaan. Huomaathan, että verkkokaupan toiminnallisuutta on uudistettu aiemmista vuosista siten, että joihinkin tilauksiin on nyt mahdollista liittää oheistuotteita ja -palveluita sekä lisätietoja. Lisäksi verkkokaupan kassan tilauslomakkeen valinnaisia kohtia on laajennettu paikoin huomattavastikin, esimerkiksi mahdollistamalla messuosaston esittelytietojen lähettämisen kassalla tilauksen viimeistelyn yhteydessä.
SYKin kerroskartat vuoden 2024 messuille (klikkaa isommaksi)
Tallenna
Seuraavat Hengen ja Tiedon messut järjestetään 12.-13. lokakuuta 2024 perinteisellä messupaikalla, Etelä-Haagassa sijaitsevalla Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla. Vuoden 2024 messujen paikkamyynti tapahtuu verkkokaupan kautta.
Suosittelemme paikkavarauksen tekemistä tietokoneella, jolloin tilaukseen liittyvän ilmoitusaineiston lähettäminen onnistuu helpommin. Kannattaa tutustua myös ilmoitusaineiston lähettämistä koskeviin ohjeisiin ja vinkkeihin.
Verkkokaupasta voi varata messuosastoja ensimmäisestä, toisesta tai kolmannesta kerroksesta, ostaa messujen 35 minuutin, 45 minuutin tai 120 minuutin ohjelma-aikoja, liittyä Rajatiedon Yhteistyön jäseneksi, tilata ryhmälippuja ja näytteilleasettajan lisäkulkulippuja sekä vuokrata sermejä, koottavia pöytiä ja kohdelamppuja messuille. Messuilla vilkkaimmat paikat ovat käytävillä/auloissa, varsinkin ohjelmatilojen lähellä. Rauhallisempia käytäväpaikkoja löytyy alennetuin hinnoin käytävien päästä. Jos haluat tarjota asiakkaillesi enemmän yksityisyyttä suosittelemme luokkatiloja (esimerkiksi tulkitsijat tai hoitajat).
Toivotamme Sinut tervetulleeksi ilmoittautumaan näytteilleasettajaksi verkkosivumme kautta. Tämän sivun lopusta löytyvällä lomakkeella voit ilmoittaa tietosi messulehteen ja verkkosivujen näytteilleasettajagalleriaan. Messulehdessä julkaistavien esittelyjen ja tietojen tulisi olla perillä viimeistään 1.7.2024. Messulehteä koskevat tiedustelut kannattaa lähettää sähköpostitse messulehden toimitukseen. Sähköpostiosoite on rtytoimitus(a)gmail.com. Verkkosivuille tiedot ehtivät vielä 2 viikkoa ennen messuja.
Näin ostat uuden paikan:
1. Valitse valikosta tai messumyynnin etusivulta haluamasi kerros ja osasto
2. Klikkaa karttakuva isommaksi ja katso kartasta messuosasto mieluisalla sijainnilla. Messujen opastuksen ja kerroskarttojen sivulta löydät tarkempaa tietoa erityyppisten näytteilleasettajapaikkojen sijainneista, sähkörasioiden paikoista, messupalveluiden sijoittumisesta, messupaikan kalusteiden saatavuudesta, yleisötiloista ja kulkuväylistä. Kerroskartat löytyvät myös tämän sivun lopusta. Huomioi useampi itsellesi mieluisa paikka, mikäli ensisijainen vaihtoehto ei ole vapaana.
3. Avaa pudotusvalikko, jolloin saat näkyville myynnissä olevat vapaat messupaikat. Valitse vapaista paikoista haluamasi messuosaston numero, jolloin saat näkyville sen hinnan.
(Ellei haluamaasi paikkanumeroa ole pudotusvalikossa, tai näet tekstin Varasto loppu, on haluamasi paikka valitettavasti jo varattu – kokeile toista vaihtoehtoa tai tarkista myöhemmin, jos paikka olisi vapautunut. Vanhoille asiakkaille varattuja paikkoja vapautuu yleensä pääpainotteisesti loppukeväästä ja viimeistään alkukesästä.)
4. Kun olet löytänyt haluamasi messuosaston, sinun tulee arvioida messupaikalle tarvitsemiesi maksuttomien pöytien määrä (voit myös jättää määrän auki). Tilausta tehdessäsi voit halutessasi valita tilaukseen mukaan myös oheistuotteita kuten messulehdessä julkaistavan näytteilleasettajailmoituksen näkyvyyden korostamisen sekä tarvittaessa 1-2 lisäkalustetta. Voit myös ilmoittaa tilausta tehdessäsi messuosastolla järjestettävän ohjelman tiedot verkkosivuilla julkaistavaksi.
5. Valittuasi haluamasi näytteilleasettajapaikan oheistuotteineen, klikkaa ”Varaa”, jolloin tuote siirtyy verkkokaupan ostoskoriin. Jos haluat varata lisää paikkoja, klikkaa ”Takaisin kauppaan”, jolloin palaat edelliselle sivulle.
6. Huomaathan, että verkkokaupasta voi varata erikseen myös ohjelmallisia tietoiskuja, haluamasi määrän vuokrakalusteita sekä hankkia yhdistyksen jäsenyyden, joka oikeuttaa mm. -15% alennettuun jäsenhintaan messuosaston ja muiden messutuotteiden hinnasta. Henkilöjäseneksi liittyminen kannattaa pelkästään messualennusten muodossa, jos jäsenhintaan oikeuttavien tilausten normaalihinta on yhteensä vähintään 134€ ja yhteisöjäsenyys kannattaa jos yhteissumma on vähintään 268€.
7. Kun olet valmis vahvistamaan varauksen, siirry kassalle. Täytä kassan tilauslomakkeella laskutustiedot, näytteilleasettajaesittely sekä muut messutilaukseen pyydettävät ilmoitusaineistot (ja mahdollisessa jäsenhakemuksessa vaadittavat taustatiedot) Voit ilmoittaa halutessasi messupaikkasi tietoja myös täydentämällä lähettämiäsi aineistoja jälkeen päin esimerkiksi oman tilin kautta, sillä vain osa verkkokaupan kassalla pyydetyistä tiedoista on pakollisia. Varatessasi jaettua messupaikkaa usean näytteilleasettajan messuosastoille, jokaisen näytteilleasettajan tulee ilmoittaa tietonsa erikseen omalla kirjoituspohjallaan – luethan ilmoitusaineiston lähettämisestä tarkemmin erilliseltä sivulta. Jos sinulla on jo ennestään käyttäjätili verkkokauppaan ja käytät sitä tilauksen luomisessa, muistathan tarvittaessa päivittää sähköpostiosoitteesi ajan tasalle.
HUOM. Jos sinulla ei vielä ole käyttäjätiliä (käytät verkkokauppaa ensimmäisen kerran, etkä ole yhdistyksen jäsen), se luodaan ensimmäisen tilauksen yhteydessä, mikäli tilauksesi on kestotilaus tai ruksaat kassalla kohdan “rekisteröidy”. Kirjoita salasana -kohtaan haluamasi uusi salasana. Turvallisuussyistä salasanassa olisi on hyvä olla numeroita ja erikoismerkkejä. Verkkokauppa ei välttämättä hyväksy liian helppoa salasanaa.
Jos olet Rajatiedon Yhteistyön jäsen – Kaikille yhdistyksen jäsenille luodaan omat käyttäjätilit riippumatta siitä, onko liittyminen tapahtunut verkkokaupan kautta, josta on tullut automaattinen sähköpostiviesti. Pyydä tarvittaessa uusi salasana tiliisi: https://www.rajatieto.fi/oma-tili/lost-password/
8. Voit maksaa paikat kokonaan heti pankki/luottokortilla (maksuvälityspalveluna toimii Stripe), tai maksaa tilisiirrolla valitsemalla maksutavaksi Lasku/osamaksu. Saat vahvistusviestin ja maksutiedot sähköpostiin. Jos viestiä ei kuulu, tarkistathan Roskaposti-kansion tai ota yhteyttä asiakaspalveluumme). Pankkisiirrolla vähintään 50% messupaikan hinnasta tulee maksaa 14 päivän kuluessa laskun päiväyksestä/varauksesta, ellei ole sovittu pidemmästä maksuajasta. Muussa tapauksessa paikan varaus raukeaa ja paikka vapautuu myyntiin. Tilausehtojemme mukaan summan tulee olla kokonaisuudessaan maksettu 30 päivää ennen messuja tai 7 päivän sisällä, jos messuihin on alle 35 päivää. Maksutavan valitsemisen jälkeen Sinun tulee vielä hyväksyä sopimusehdot ennen tilauksen vahvistamista.
HUOM. Jos tilaat verkkokauppamme kautta pelkästään lisäkulkulippuja, tällöin maksutavaksi valikoituu pankki/korttimaksu. Valitessasi maksutavaksi laskutuksen, tällöin verkkokauppa lisää tilauksen hintaan laskutuslisän 4,50€ laskun lähettämisen yhteydessä. Messupaikkoja varatessa on hyvä muistaa, että noin 2kk ennen messuja ilmestyvän messulehden ilmoituksen osuus hinnasta on tällä hetkellä 10 euroa ja näytteilleasettajagallerian virtuaalisen messuosaston vuosimaksun osuus tilauksen hinnasta on näytteilleasettajalle 10-15€.
9. Jos olet oikeutettu lisäalennukseen (esimerkiksi paljousalennukseen tilatessasi samalla useita paikkoja), etkä tiedä alennuskoodia, ota yhteyttä verkkokaupan ylläpitoon, jolloin tilaukseesi lisätään tämä alennus ja sinulle lähetetään uusi lasku. Suosittelemme sinua liittymään kanta-asiakkaaksi, jolloin saat meiltä sähköpostitse kampanjakoodeja ja muita rahanarvoisia etuja.
10. Kun olet varannut messupaikat verkkokaupan kautta, tilauksesi uusitaan automaattisesti myös seuraavana vuonna, mikäli et ole sitä perunut. Vuodesta riippuen tilauksen uusiminen Helsingin messutapahtumaan laskutetaan huhti-kesäkuussa, jonka jälkeen sinulla on noin 14-30 päivää aikaa perua tai vahvistaa varauksesi tai antaa sen raueta maksamattomana (sinuun saatetaan olla kuitenkin yhteydessä ennen tilauksen purkamista). Vahvistuksen varauksen pitämisestä voi tehdä myös suullisella tai kirjallisella ilmoituksella, tai pyytämällä lisäaikaa paikan maksamiseen. Verkkokauppamme voi halutessasi myös veloittaa vuosittain automaattisesti maksukortiltasi tilauksen uusimisen yhteydessä.
Halutessasi jäsenalennuksen, jäsenmaksu tulisi suorittaa ennen näytteilleasettajapaikkojen ostoa! Useista yhdistetyistä pöytä- tai luokkapaikoista on mahdollista saada paljousalennusta, jonka koodia voi tarvittaessa kysyä asiakaspalvelustamme ennen tilauksen tekemistä.
Jos verkkokaupan käyttö ei jostain syystä onnistu, ota yhteyttämessutoimiston aukioloaikoina numeroon 044 9792544. Suosittelemme lukemaan ongelmatapauksessa ensin läpiverkkokaupan käyttöohjeet, suurin osa asiakkaistamme on saanut niiden mukaan toimimalla kaiken onnistumaan. Huomaathan, että verkkokaupan toiminnallisuutta on uudistettu aiemmista vuosista siten, että joihinkin tilauksiin on nyt mahdollista liittää oheistuotteita ja -palveluita sekä lisätietoja. Lisäksi verkkokaupan kassan tilauslomakkeen valinnaisia kohtia on laajennettu paikoin huomattavastikin, esimerkiksi mahdollistamalla messuosaston esittelytietojen lähettämisen kassalla tilauksen viimeistelyn yhteydessä.
SYKin kerroskartat vuoden 2024 messuille (klikkaa isommaksi)
Tallenna
Seuraavat Hengen ja Tiedon messut järjestetään 14.-15. lokakuuta 2023 perinteisellä messupaikalla, Etelä-Haagassa sijaitsevalla Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla. Vuoden 2023 messujen paikkamyynti tapahtuu verkkokaupan kautta.
Suosittelemme vahvasti suorittamaan paikkavarauksen tietokoneella, jolloin tilaukseen liittyvän ilmoitusaineiston lähettäminen onnistuu huomattavasti sutjakammin (tutustuthan ennalta ilmoitusaineiston lähettämistä koskeviin ohjeisiin ja vinkkeihin).
Verkkokaupasta voi varata messuosastoja ensimmäisestä, toisesta tai kolmannesta kerroksesta, ostaa messujen 35 minuutin, 45 minuutin tai 120 minuutin ohjelma-aikoja, liittyä Rajatiedon Yhteistyön jäseneksi, tilata ryhmälippuja ja näytteilleasettajan lisäkulkulippuja sekä vuokrata sermejä, koottavia pöytiä ja kohdelamppuja messuille. Messuilla vilkkaimmat paikat ovat käytävillä/auloissa, varsinkin ohjelmatilojen lähellä. Rauhallisempia käytäväpaikkoja löytyy alennetuin hinnoin, käytävien päästä. Jos haluat tarjota asiakkaillesi enemmän yksityisyyttä (esimerkiksi tulkitsijat tai hoitajat), suosittelemme luokkatiloja.
Toivotamme Sinut tervetulleeksi ilmoittautumaan näytteilleasettajaksi verkkosivumme kautta. Tämän sivun lopusta löytyvällä lomakkeella voit ilmoittaa tietosi messulehteen ja verkkosivujen näytteilleasettajagalleriaan, mikäli et ole täyttänyt esittelyyn vaadittavia kohtia tilauksen tekemisen ja maksamisen yhteydessä, tai jos aiemmin julkaistu messuesittely on joiltain osin vanhentunut/puutteellinen. Messulehdessä julkaistavien esittelyjen ja tietojen tulisi olla perillä viimeistään 1.7.2023. Kaikki messulehteä koskevat tiedustelut tulisi suunnata messulehden toimitukseen, ensisijaisesti sähköpostitse. Verkkosivuille tiedot ehtivät vielä 2 viikkoa ennen messuja.
Näin ostat uudet paikat:
1. Valitse valikosta tai messumyynnin etusivulta haluamasi kerros ja osasto
2. Klikkaa karttakuva isommaksi ja katso kartasta messuosasto mieluisalla sijainnilla. Messujen opastuksen ja kerroskarttojen sivulta löydät tarkempaa tietoa erityyppisten näytteilleasettajapaikkojen sijainneista, sähkörasioiden paikoista, messupalveluiden sijoittumisesta, messupaikan kalusteiden saatavuudesta, yleisötiloista ja kulkuväylistä. Kerroskartat löytyvät myös tämän sivun lopusta. Huomioi useampi itsellesi mieluisa paikka, mikäli ensisijainen vaihtoehto ei ole vapaana.
3. Avaa pudotusvalikko, jolloin saat näkyville myynnissä olevat vapaat messupaikat. Valitse vapaista paikoista haluamasi messuosaston numero, jolloin saat näkyville sen hinnan.
(Ellei haluamaasi paikkanumeroa ole pudotusvalikossa, tai näet tekstin Varasto loppu, on haluamasi paikka valitettavasti jo varattu – kokeile toista vaihtoehtoa tai tarkista myöhemmin, jos paikka olisi vapautunut. Vanhoille asiakkaille varattuja paikkoja vapautuu yleensä pääpainotteisesti loppukeväästä ja viimeistään alkukesästä)
4. Kun olet löytänyt haluamasi messuosaston, sinun tulee arvioida messupaikalle tarvitsemiesi maksuttomien pöytien määrä (voit myös jättää määrän auki). Tilausta tehdessäsi voit halutessasi valita tilaukseen mukaan myös oheistuotteita kuten messulehdessä julkaistavan näytteilleasettajailmoituksen näkyvyyden korostamisen sekä tarvittaessa 1-2 lisäkalustetta. Voit myös ilmoittaa tilausta tehdessäsi messuosastolla järjestettävän ohjelman tiedot verkkosivuilla julkaistavaksi.
5. Valittuasi haluamasi näytteilleasettajapaikan oheistuotteineen, klikkaa ”Varaa”, jolloin tuote siirtyy verkkokaupan ostoskoriin. Jos haluat varata lisää paikkoja, klikkaa ”Takaisin kauppaan”, jolloin palaat edelliselle sivulle.
6. Huomaathan, että verkkokaupasta voi varata erikseen myös ohjelmallisia tietoiskuja, haluamasi määrän vuokrakalusteita sekä hankkia yhdistyksen jäsenyyden, joka oikeuttaa mm. -15% alennettuun jäsenhintaan messuosaston ja muiden messutuotteiden hinnasta. Henkilöjäseneksi liittyminen kannattaa pelkästään messualennusten muodossa, jos jäsenhintaan oikeuttavien tilausten normaalihinta on yhteensä vähintään 134€ ja yhteisöjäsenyys kannattaa jos yhteissumma on vähintään 268€.
7. Kun olet valmis vahvistamaan varauksen, siirry kassalle. Täytä kassan tilauslomakkeella laskutustiedot, näytteilleasettajaesittely sekä muut messutilaukseen pyydettävät ilmoitusaineistot (ja mahdollisessa jäsenhakemuksessa vaadittavat taustatiedot) Voit ilmoittaa halutessasi messupaikkasi tietoja myös täydentämällä lähettämiäsi aineistoja jälkeen päin esimerkiksi oman tilin kautta, sillä vain osa verkkokaupan kassalla pyydetyistä tiedoista on pakollisia. Varatessasi jaettua messupaikkaa usean näytteilleasettajan messuosastoille, jokaisen näytteilleasettajan tulee ilmoittaa tietonsa erikseen omalla kirjoituspohjallaan – luethan ilmoitusaineiston lähettämisestä tarkemmin erilliseltä sivulta. Jos sinulla on jo ennestään käyttäjätili verkkokauppaan ja käytät sitä tilauksen luomisessa, muistathan tarvittaessa päivittää sähköpostiosoitteesi ajan tasalle.
HUOM. Jos sinulla ei vielä ole käyttäjätiliä (käytät verkkokauppaa ensimmäisen kerran, etkä ole yhdistyksen jäsen), se luodaan ensimmäisen tilauksen yhteydessä, mikäli tilauksesi on kestotilaus tai ruksaat kassalla kohdan “rekisteröidy”. Kirjoita salasana -kohtaan haluamasi (uusi) salasana. Turvallisuussyistä salasanassa olisi on hyvä olla numeroita ja erikoismerkkejä kuten ! ” ? $ % ^ & . Verkkokauppa ei välttämättä hyväksy liian helppoa salasanaa.
Jos olet Rajatiedon Yhteistyön jäsen – Kaikille yhdistyksen jäsenille luodaan omat käyttäjätilit riippumatta siitä, onko liittyminen tapahtunut verkkokaupan kautta, josta on tullut automaattinen sähköpostiviesti. Pyydä tarvittaessa uusi salasana tiliisi: https://www.rajatieto.fi/oma-tili/lost-password/
8. Voit maksaa paikat kokonaan heti pankki/luottokortilla (maksuvälityspalveluna toimii Stripe), tai maksaa tilisiirrolla (valitse maksutavaksi Lasku/osamaksu). Saat vahvistusviestin ja maksutiedot sähköpostiin (jos viestiä ei kuulu, tarkistathan Roskaposti-kansion tai ole yhteydessä asiakaspalveluumme). Pankkisiirrolla vähintään 50% messupaikan hinnasta tulee maksaa 14 päivän kuluessa laskun päiväyksestä/varauksesta, ellei ole sovittu pidemmästä maksuajasta. Muussa tapauksessa paikan varaus raukeaa ja paikka vapautuu myyntiin. Tilausehtojemme mukaan summan tulee olla kokonaisuudessaan maksettu 30 päivää ennen messuja tai 7 päivän sisällä, jos messuihin on alle 35 päivää. Maksutavan valitsemisen jälkeen Sinun tulee vielä hyväksyä sopimusehdot ennen tilauksen vahvistamista.
HUOM. Jos tilaat verkkokauppamme kautta pelkästään lisäkulkulippuja, tällöin maksutavaksi valikoituu pankki/korttimaksu. Valitessasi maksutavaksi laskutuksen, tällöin verkkokauppa lisää tilauksen hintaan laskutuslisän 4,50€ laskun lähettämisen yhteydessä. Messupaikkoja varatessa on hyvä muistaa, että noin 2kk ennen messuja ilmestyvän messulehden ilmoituksen osuus hinnasta on tällä hetkellä 10 euroa ja näytteilleasettajagallerian virtuaalisen messuosaston vuosimaksun osuus tilauksen hinnasta on näytteilleasettajalle 10-15€.
9. Jos olet oikeutettu lisäalennukseen (esimerkiksi paljousalennukseen tilatessasi samalla useita paikkoja), etkä tiedä alennuskoodia, ota yhteyttä verkkokaupan ylläpitoon, jolloin tilaukseesi lisätään tämä alennus ja sinulle lähetetään uusi lasku. Suosittelemme sinua liittymään kanta-asiakkaaksi, jolloin saat meiltä sähköpostitse kampanjakoodeja ja muita rahanarvoisia etuja.
10. Kun olet varannut messupaikat verkkokaupan kautta, tilauksesi uusitaan automaattisesti myös seuraavana vuonna, mikäli et ole sitä perunut. Vuodesta riippuen tilauksen uusiminen Helsingin messutapahtumaan laskutetaan huhti-kesäkuussa, jonka jälkeen sinulla on noin 14-30 päivää aikaa perua tai vahvistaa varauksesi tai antaa sen raueta maksamattomana (sinuun saatetaan olla kuitenkin yhteydessä ennen tilauksen purkamista). Vahvistuksen varauksen pitämisestä voi tehdä myös suullisella tai kirjallisella ilmoituksella, tai pyytämällä lisäaikaa paikan maksamiseen. Verkkokauppamme voi halutessasi myös veloittaa vuosittain automaattisesti maksukortiltasi tilauksen uusimisen yhteydessä.
Halutessasi jäsenalennuksen, jäsenmaksu tulisi suorittaa ennen näytteilleasettajapaikkojen ostoa! Useista yhdistetyistä pöytä- tai luokkapaikoista on mahdollista saada paljousalennusta, jonka koodia voi tarvittaessa kysyä asiakaspalvelustamme ennen tilauksen tekemistä.
Jos verkkokaupan käyttö ei jostain syystä onnistu, ota yhteyttä messutoimiston aukioloaikoina numeroon 044 9792544. Suosittelemme lukemaan ongelmatapauksessa ensin läpi verkkokaupan käyttöohjeet, suurin osa asiakkaistamme on saanut niiden mukaan toimimalla kaiken onnistumaan. Huomaathan, että verkkokaupan toiminnallisuutta on uudistettu aiemmista vuosista siten, että joihinkin tilauksiin on nyt mahdollista liittää oheistuotteita ja -palveluita sekä lisätietoja. Lisäksi verkkokaupan kassan tilauslomakkeen valinnaisia kohtia on laajennettu paikoin huomattavastikin, esimerkiksi mahdollistamalla messuosaston esittelytietojen lähettämisen kassalla tilauksen viimeistelyn yhteydessä.
SYKin kerroskartat vuoden 2023 messuille (klikkaa isommaksi)
Tallenna
Ladataan…