Rajatiedon Yhteistyö ry

“Näin leveän portin ja kapean portin. Menin kapeammasta portista ja siitä se tunneli alkoi. Ihana, sinertävä ikuisuuden tunneli, jonka päässä loisti kirkas valo”

Tänään Studio Rajatiedon kirjaesittelyssä on Miia Kontron teos Portilla – Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia. Teos on julkaistu vuonna 2018.

Kuolema on siirtymistä tuntemattomaan. Jokaisella on käsitys siitä, mitä kuoleman hetkellä tapahtuu, mutta kenelläkään ei ole varmaa tietoa maallisen elämän viime hetkistä. Jotkut meistä käyvät kuitenkin elämänsä aikana kuoleman portilla ja palaavat takaisin.

Kuolemanrajakokemus voi tapahtua hengenvaarallisessa tilanteessa tai vaikka nukkuessa, eikä kokemuksia ole pystytty selittämään psykologisilla, fysiologisilla tai neurokemiallisilla teorioilla.

Elämän tarkoitus on, että tänne tullaan kasvamaan ja oppimaan.

Portilla – Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia

Portilla sisältää 22 kertomusta kuolemanrajakokemuksista. Kokemuksen läpikäyneet ihmiset kertovat matkastaan tuonpuoleiseen ja pohtivat, miksi se tapahtui juuri heille, millaista se oli ja mitä siitä seurasi. Kertomusten lomassa käydään läpi myös ilmiöstä karttunutta tutkimustietoa.

Se tapahtui eräänä maanantaipäivänä. Olin hyvin kipeä silloin – niin kipeä, etten päässyt ylös sängystä. Silloin tapahtui tämä outo kokemus. Ja seuraavan kerran kun heräsin, kello oli kahdeksan. Luulin, että aamu kahdeksan, mutta kello olikin jo ilta kahdeksan. Tähän väliin tämä kokemus mahtuu: kahdeksasta kahdeksaan, 12 tuntia.

Portilla – Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia

Vaikka kokemuksissa on samankaltaisia piirteitä, jokainen kertomus on ainutlaatuinen. Portilla käynti ei unohdu koskaan, vaan muuttaa kokijan ajatuksia elämästä ja kuolemasta. Moni tuntee kiitollisuuden, henkisyyttä ja sisäistä rauhaa vielä vuosikymmeniä kokemuksen jälkeenkin. Joku on lakannut pelkäämästä kuolemaa ja ymmärtänyt iloita elämästä. Vielä ei ollut aika lähteä.

Miia Kontron Portilla löydät Rajatiedon erikoiskirjastosta Helsingin Malminkartanosta osoitteesta Luutnantinpolku 7. Meiltä löydät kirjoja yli sadasta eri aihealueesta, tervetuloa tekemään kirjalöytöjä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

0