Ihmissuhteet on tärkeä osa meidän jokaisen elämää. Mitä olisi elämä ilman toisia ihmisiä? Me kaikki olemme yhteydessä toisiimme. Tapaammeko toisiamme vain pintapuolisesti vai pyrimmekö todella kohtaamaan toisemme ja ymmärtämään toisiamme? Tänään kirjaesittelyssä on Ritva Enäkosken teos Kohtaa ihminen.
Sepä onkin se elämän suurin rikkaus, ryhtyä kyselemään, etsimään, pöllyttelemään. Mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä vähemmän uskaltaa sanoa: näin se on. Ennen nuorempana luuli tietävänsä kaiken, nyt, kun jokin asia tuntuu varmalta totuudelta, tietää luulevansa. Se on vanhenemisen rikkaus: tietää luulevansa. Ei elämää pidä selittää, elämää pitää elää. Siksi tässä kirjassa ei ole “kun teet näin, tulet onnelliseksi” – ohjeita. Ajatuksen pöllyttelyjä sen sijaan jokainen tarvitsee. Väitän myös, että jokainen ihminen pohjimmiltaan haluaisi elää onnellista elämää. Se, mikä toiselle on onnellinen elämä, on toiselle helvetti. Kun ajatuksenpölläytys kohtaa sinut, kysy silloin, mitä tämä minulle merkitsee, mitä tämä minun elämässäni tarkoittaa.
Ritva Enäkoski – Kohtaa ihminen
Kouluttaja Ritva Enäkoski on kolunnut sadoissa yrityksissä, vetänyt seminaareja sisusta selviytymiseen ja auttanut ihmisiä ilmaisun opettelemisessa. Kirjassaan Kohtaa ihminen, kohtaamisviestinnän avaimet, hän haastaa lukijan kohtaamaan itsensä.
Kohtaa itsesi ja elämäsi
Hyväksytkö itsesi? Osaatko olla sekä heikko, että vahva? Kuunteletko, mitä kehosi sinulle viestittää? Oletko oma itsesi? Uskallatko kohdata itsesi?
Mitä ajattelet elämästäsi? Jollet tiedä, mitä elämältäsi haluat, niin mitä luulet saavasi? Kun kohtaat kriisin, mitä silloin tunnet? Hyväksy, että maailma muuttuu ja vaatii myös meitä muuttumaan. Aurinko paistaa, vaikka sitä ei aina näe.
Kun kohtaat vastakkaista ajattelua edustavan ihmisen, toivon sydämestäni, että uskallat kohdata erilaisuuden. Sitä minun mielestäni Suomi ja suomalaiset juuri tällä hetkellä tarvitsevat: suvaitsevaisuutta. Erilaisuus on elämän suurta rikkautta, suvaitsevaisuus kasvattaa, silloinhan uskaltaa myöntää itselleen, että ei tiedä kaikkea ja on valmis katsomaan maailmaa myös uusin silmin, eri näkökulmasta.
Ritva Enäkoski – Kohtaa ihminen
Näetkö erilaisuuden voimavarana? Millaisella tuulella lähdet lajitovereiden keskuuteen? Olotilamme tarttuu halusimme sitä, tai emme. Ilmeemme ja eleemme ovat vain omalla vastuullamme.
Miksi miehen ja naisen välinen kommunikointi on edelleen niin erilaista? Kuinka voimme oppia toiselta sukupuolelta? Ja mitä tulee kohtaloon… Voit itse päättää kuinka siihen suhtaudut.
Ritva Enäkosken Kohtaa Ihminen, kohtaamisviestinnän avaimet on helppolukuinen, hauskasti kirjoitettu ja samaistuttava. Mukana on paljon tosielämään perustuvia tarinoita, jotka tempaavat mukaansa.
Tule lainaamaan Ritva Enäkosken Kohtaa ihminen tai jokin muu ihmissuhteita käsittelevä kirja Rajatiedon erikoiskirjastosta Helsingin Malminkartanosta. Muista tilata myös Youtube kanavamme niin saat kirjaesittelyt videoiden muodossa!
Täältä löydät Ritva Enäkosken verkkosivut!