Rajatiedon Yhteistyö ry

Rajatieto-sanaa on käytetty jo yli 40 vuotta kuvaamaan ilmiöitä, aatteita, ideologioita sekä muita sen suuntaisia asioita, joita ei voi lukea kuuluviksi perinteisten uskontojen ja filosofioiden tai tieteiden piiriin. Rajatieto käsitetään usein paranormaaleja ilmiöitä koskevaksi informaatioksi, mutta rajatietoon kuuluvat myös henkinen, filosofinen ja hengellinen toiminta. Puhekielessä rajatieto voi tarkoittaa myös länsimaista esoteriaa, paranormaaleja ilmiöitä, parapsykologiaa, okkultismia, yliluonnollista tai tietoa, jota ei ole koettu tai saatu tavanomaisin keinoin.

Viime vuosikymmenten aikana rajatiedon alueella on ollut Suomessa vilkasta. Maailmalta on tullut monenlaisia suuntauksia, samoin niitä on kehittynyt useita myös Suomessa. Toiset suuntauksista ovat tulleet jäädäkseen, toiset pysyneet jonkin aikaa ja jotkut ovat jo unohtuneet.

Usein rajatietoon liittyviin asioihin ja ajatuksiin tutustuminen aloitetaan lehtien ja kirjallisuuden, tv- ja elokuvatarjonnan, itämaisten liikuntamuotojen ja erilaisten vaihtoehtohoitojen kautta. Joillekin kiinnostus rajatietoon herää myös omakohtaisten kummien kokemusten, joillekin sisäisen henkisyyden kaipuun myötä. Kiinnostuksella rajatiedon eri alueisiin on taipumus tarttua verkostomaisesti tuttavasta toiseen.

Termi rajatieto on nykyisin vakiintunut osaksi kirjastojen luokittelujärjestelmää. Käsitteen keksi alun perin Hemmo Tietti, joka syntyperäisenä saksalaisena ehdotti vuonna 1975 Grenzwissenschaft –sanan suomentamista. Se löysi paikkansa Tapani Kuninkaan esittelemänä syyskuussa 1975, Kustannus Oy Rajatiedon ja Rajatiedon yhteistyöryhmän (nyk. Rajatiedon yhteistyö ry) perustamisen yhteydessä. Aluksi se oli vain aihepiiristä kiinnostuneiden kirjailijoiden ja harrastajien käytössä, mutta 1980-luvun alussa termi sai lisääntyvää huomiota tiedotusvälineissä, kunnes nimitys vakiintui suomalaiseen kielenkäyttöön siinä määrin, että se hyväksyttiin osaksi kirjakauppojen ja kirjastojen luokitusjärjestelmää (Kuningas, Tapani: “Aktiivinen alkuvuosi” Ultra 3/1995 s. 3; “Rajaton rajatieto” Ultra 4/1995 s. 3 & “Rajatietoa on kaikkien ihmisten elämässä” Ultra 1/1996 s. 3).

Rajatiedon aiheluokkia: Aavistukset, Aikamatkustus, Ajatusvalokuvaus, Akupainanta, Akupunktio, Alkemia, Antroposofia, Apokryfiset kirjat, Apportit, Arkeoastronomia, Aromaterapia, Askeesi, Astraalimatka, Astrologia, Astrologit, Atlantis, Aurakuvaus, Aura-Soma, Automaattikirjoitus, Automatismit, Ayurveda, Bahai, Bermudan Kolmio, Bioelektrodynamiikka, Biofeedback, Biorytmit, Budolajit, Chakrat, Denialismi, Eckankar, Edelliset elämät, Eläinkommunikaatio, Elämäntaito, Energiahoidot, Energiakeho, Enkelit, Enneagrammi, Ennustajat, Ennustaminen, Esoteriikan tutkimus, Esoteria, Eteeriset öljyt, Etiäiset, EVP, Feng Shui, Frenologia, Gematria, Gnostilaisuus, Grafologia, Gurdjieff, Gurut, Healing, Heilurit, Hengellisyys, Henkisen kasvun metodit, Hindutaustaiset liikkeet, Hivenaineet, Holistiset hoidot, Homeopatia, Horoskoopit, Hypnoosi, I Ching, Ihmeiden oppikurssi, Ihmeparantumiset, IhmismagneetitIirisdiagnostiikka, Intuitio, Itseapu, Itsetuntemus, Jooga, Jälleensyntyminen, Kabbala, Kaivonkatsominen, Kanavointi, Kansanparannus, Kaukokatsonta, Kaukoparannus, Kehostairtautuminen, Kielilläpuhuminen, Kinesiologia, Kirliankuvaus, Kiviterapia, Kontaktihenkilöt, Korteista ennustaminen, Kosminen viestintä, Kosmiset opetukset, Kosmobiologia, Kryptoarkeologia, Kryptozoologia, Kukkatipat, Kungfutselaisuus, Kädestäennustaminen, Käsilläparantaminen, Lemuria, Levitaatio, Ley-linjat, Loitsut, Luonnonhenget, Luonnonusko, Luonnonvoimat, Luontaistuotteet, Maailmanloppu, Maanenergiat, Maasäteily, Magia, Manipulaatiohoidot, Meditaatio, Mediumismi, Meridiaanit, Mesmerismi, Metafysiikka, Mielen voima, Modernit luontaishoidot, Muinaiset astronautit, Muinaiset mysteerit, Muinaiset sivilisaatiot, Muuntuneet tajunnantilat, Mysteerit, Mystikot, Mystinen kokemus, New Age, Noituus, Numerologia, Näyt, Okkultismi, Paranormaalin tutkimus, Paranormaalit kokemukset, Paranormaalit voimat ja kyvyt, Parapsykologia, Pekka Ervast, Perennialismi, Perinteinen kiinalainen lääkintä, Pilates, Pseudoskeptismi, Pseudotiede, Psykedelia, Psykometria, Pyhimykset, Pyramidivoimat, Qigong, Reiki, Rentoutuminen, Riimut, Riitit, Rituaalit, Rudolf Steiner, Ruusuristiläisyys, Sai Baba, Salaliittoteoriat, Salaseurat, Sant Mat, Selväaistiminen, Selvänäkijät, Selvänäkö, Shamaanit, Shamanismi, Share International, Shiatsu, Shintolaisuus, Sielu, Sielunhoito, Sielunvaellus, Silva-metodi, Sivupersoonat, Skeptismi, Skientologia, Spiritismi, Spiritualismi, Sri Aurobindo, Sri Chinmoy, Stigmat, Sufilaisuus, Suggestoterapia, Summit Lighthouse, Susilapset, Swedenborg, Symbolit, Synkronisiteetti, Taolaisuus, Tarot, Taruolennot, Telekinesia, Telepatia, Teleportaatio, Teosofia, Teosofit, Tietoisuus, Tietoisuustaidot, Tulkinnat, Ufokontaktit, Ufologia ja Maan ulkopuolinen elämä, Ufosieppaukset, Ufot, Ufotekniikka, Unien tulkinta, Urantia, Uskonnollinen mystiikka, Uskonnolliset ihmeet, Uushenkisyys, Uusi Fysiikka, Uuspakanuus, Uususkonnot, Vaihtoehtohistoria, Vaihtoehtohoidot, Vapaa energia, Vedat, Wicca, Vihkimykset, Viljapeltokuviot, Vyöhyketerapia, Yliaistillinen havainnointi, Yliluonnolliset olennot, Yrtit, Zen, Äiti Amma

Lisää rajatiedon aihealueita

0